Pk: Uusi hevonen Faux Pas

Elviira: Tietenkin Faux Pas saapui iltamyöhään juuri silloin, kun Eeva ei ollut saatavilla. Tamma tuli trailerista ulos meilkoisella vauhdilla ja vielä pihallakin oli erittäin malttamaton ja levoton. Faux näytti upean atleettiselta siinä tallimme pihalla seistessään korvat höröllä ja kaula pystyssä. Se näytti puusta pudonneelta täysin uudessa ympäristössä. Olin juuri ollut jakamassa iltaruokia tarhoihin muille hevosille. Heti tallin toiselta puolelta sitten alkoikin voimakas hirnunta. Faux valpastui entisestään. Silmissäni se alkoi näyttämään elokuvan hevoselta. Juuri sellaiselta villiltä tammalta, joka ei päästäisi ketään selkäänsä. En tiedä, mitä ihmettä Eeva oli ajatellut ostaessaan tällaisen hevosen ratsastuskouluunsa. Tämän takia tulisi vielä kyllä ruumiita.
Sen enempää viivyttelemättä talutin Fauxin talliin. Se poukkoili ympäriinsä ja yritti kokoajan kiilata edelleni tietämättä edes, mihin on menossa. Rauhoittelin sitä juttelemalla ja taputtelemalla. Se esitteli lennokasta raviaan ja sain todellakin pitää kovasti riimusta kiinni, ettei tamma temmannut minua täysin matkaansa. Suljin karsinan oven. Fuax heilutteli päätänsä ja pärski. Nakkasin sille tupon heinää ja niin se alkoi mussuttaa sitä rauhassa kuin viilipytty. Mitähän tästäkin tulee?

Elina: Poneja, poneja, pojena

Elina: Olin koko viikon aika haikealla mielellä. Mietin paljon sitä, miten huono tuuri minulla oli ollut Mirjellan kanssa. Poni oli jo lähtenyt tallista, kun oli seuraavan viikon tuntini aika. Yritin olla takertumatta pieniin. Se oli yksi poni muiden joukossa ja olin ratsastanut sillä vain yhden kerran. Minua ei juurikaan huvittanut ratsastaa. Miljan vanhemmat tulivat jälleen hakemaan minua, mutten tällä kertaa phukunut intoa.
"Mikäköhän hevonen minulla on tänään?" Milja pohti autossa. "Näemme muuten tänään sen uuden myyntiponin. Se on kuulemma tosi söpö!"
"Ei huvittaisi kuulla mitään myyntiponeista..." vastasin vaisuna.
Tallilla olin jo innokkaampi. Olivathan muutkin hevoset ja ponit varmasti todella kivoja. Ratsuni kuitenkin tuli taas jonkin sortin yllätyksenä. Kroko. Juuri se poni, jonka olemassaoloa en suunnilleen edes muistanut.
"Se on juuri se etupainoinen aloittelijaponi. Mukava haaste sulle", Milja sanoi ja tökkäsi minua. Hän oli itse saanut taas Merituulin, jota oli toivonutkin. Lähdimme hakemaan hevosia tarhasta. Ulkona tuuli aavstuksen verran, mutta aurinko paistoi lämpimänä. Merituuli ja Kroko olivat kumpikin jo valmiina tarhan portilla odottamassa. Kroko oli ainakin söpö. Se odotti kiltisti, kun laiton sille riimun päähän ja aloin taluttamaan sitä portista. Portin sulkemisen kanssa tosin ilmeni pieniä vaikeuksia. Yritin vetää puupalkkia kulkureitin eteen, mutta tietenkin Kroko alkoi heti syömään ruohoa hiekkatien vierestä. Ja tietenkin se mehevä ruoho oli ainakin kolmen metrin päässä minusta. Riimunnaru luiskahti kädestäni.
"Poni irti!" huudahdin ja Milja kääntyi katsomaan. Hän alkoi nauramaan minun kiiruhtaessani ottamaan kiinni taas Krokon riimusta.
"Nyt kyllä tulet mukaani", komensin ponia. Ei se kuunnellut ollenkaan. "Hei Kroko nyt ihan oikeasti", sanoin tiukemmin. Tönäisin ponia kylkeen ja heti se nosti kaulansa ylös ja muisti minunkin olemassaolon. Talutin ponin takaisin portille ja suljin sen. Tällä kertaa onnistuneesti.
Karsinassa Kroko oli aika kiva. Se ei vastustellut mitään, mutta alussa pyöri niin paljon, että päätin sitoa sen kiinni. Poni näytti ihan hölmistyneeltä, kun taas asetin sille rajoja. Mutta ainahan sanotaan, että rajat ovat rakkautta.
Kroko tuntui selästä käsin pieneltä jopa Mirjellan jälkeen. Se tallusteli uralla tyytyväisenä, mutta kaatui kyllä aika paljon sisälle. Otin ohjat nopeasti ja aloin työstämään ponia myös takajaloistaan aktiivisesti. Ratsastin alkukäyntien ja -ravien aikana paljon eri kokoisia ympyröitä ja voltteja. Pian poni alkoikin kuuntelemaan enemmän pohkeitani ja istuntaa. Aloitimme työskentelyn loivilla kiemurilla. Kroko tuntui kivalta niillä pätkillä, joilla liikkui kunnolla, mutta pitkä raippa tuli kovaan käyttöön, enkä saanut olla hetkeäkään miettimättä rytmiä. Tehtävään lisättiin kokoajan volttelja ja hienosäätöjä ja lopulta se oli niin monimutkainen, että menin muutaman kerran sekaisinkin. Eeva onnistui vielä saamaan laukkapätkän mahtumaan tuohon hässäkkään. En kyllä kehuisi omaa ratsastustani. Kroko alkoi kiukuttelemaan ihan kunnolla laukkapätkissä. Se ei millään suostunut lyhentämään askeltaan volteilla ja tiputti kokoajan raville. Kun käskin kovemmin, se pukitti tai nykäisi pari askelta ravispurttia. Onneksi saimme vielä lopussa laukata koko uraa pitkin. Silloin sain sentään laukan pyörimään, mutta muu ratsastus unohtui ihan kunnolla. Kroko ei päästänyt minua helpolla, mutta lopputunnista taisimme olla jo jonkin verran samaa mieltä asioita. Kroko oli kyllä mukava poni ja sen kanssa jäi laukkaosuudesta kanat kynimättä. Ensi tunnilla meillä kuitenkin on esteitä. Jos minulla on silloin Kroko, en lupaa kellekään mitä tapahtuu... Nauroimme Miljan kanssa kovasti ajatukselle minusta estetunnilla Krokon kanssa niin, ettei poni suostu edes laukkaamaan. Tunnin aikana ehdin jo unohtaa Mirjellan kokonaan ja mieleni täyttyi iloisista ajatuksista. Ratsastuskeskus Eeva on täynnä mukavanoloisia hevosia.

Pk: Polkka

Eeva: Juuri kun pääsin sanomaan, että Mirjellan tilalle tulisi myyntihevosen sijaan ratsastuskoulun hevonen, saapuikin meille todella lyhyellä varoitusajalla uusi myyntiponi. Olin keskipäivän aikoihin ottamassa Dottenia vastaan. Se saapui aivan Suomen ja Ruotsin rajalta tuolta lähempää pohjoista ja ajomatkaa kyllä riitti. Dotten, eli Polkka, oli aika väsynyt kun entinen omistaja talutti sen ulos trailerista. Veimmekin sen eti karsinaan levähtämään ja siinä samalla entinen omistaja sai sanoa ponille vielä viimeiset jäähyväiset. Hänen mukaansa Polkka on oikein mukava poni ja sopisi meidänkin talliimme, mutta tiedossa on jo kyllä mahdollinen omistaja. Polkka saattaa siis lähtä hyvinkin pian täältä eteenpäin. Saa nähdä, ehdimmekö edes laittaa ketään sen selkään. Pari päivää annamme sen levätä ja totutella uuteen ympäristöön.
Jäätyäni talliin kahdestaan Elviiran kanssa aloimme harjaamaan ponia. Tunnit alkaisivat vasta muutaman tunnin päästä, joten meillä oli runsaasti aikaa siivota tallia ja järjestää Polkan joitain varusteita paikoilleen.

Seuraavana aamuna työvuorossa oli pitkästä aikaa Sofia. Veime yhdessä Polkan ulos takatarhaan. Muut hevoset seurasivat tapahtumia uteliaina tarhan perältä. Aluksi Polkka jäi seisomaan ihan viereeni päästettyäni sen irti. Poistuimme Sofian kanssa aitojen ulkopuolelle ja annoimme ponille aikaa rauhassa lähestyä uusia tarhakavereitaan. Ne kyllä ehtivät Polkan luo ensin ja siitä lähtikin kunnon sekamelska. Jotkut hevoset halusivat tutustua ja jotkut näyttää Polkalle kaapin paikan. Polkka kuitenkin piti puolensa rohkeasti loppuun asti ja näytti soveltuvan joukkoon ihan hyvin. Jätimme Polkan tarhaan koko päiväksi lepäämään ja illalla se näyttikin oikein virkistyneeltä ja tyytyväiseltä, vaikka näyttikin vielä hieman hölmistyneeltä uudesta ympäristöstä.

Pk: Kevätmaastossa

Juulia ja Minja taluttivat suomenhevosoreja Topiasta ja Juksua tallin pihalla. Aurinko paistoi, mutta pohjoisen ilmaa viilensi tuima tuuli. Tänään oli juuri hyvä sää maastoretkelle kahdella pelottomalla ratsulla. Ei liian kuuma, muttei myöskään sade tai pakkanen. Juulia sitoi Topiaksen riimun vetosolmulla puupuomiin kiinni ja Minja seurasi perässä. He olivat jo hakeneet valmiiksi hevosten varusteet odottamaan. Kumpikin alkoi rutiininomaisesti harjailemaan hiekkaa pois ratsuistansa. Pian pihalla nökötti kaksi komeaa suomehevosta ja ratsastajat varusteineen. He kiipesivät hevostensa selkiin ja lähtivät suoraan polkua pitkin läheiseen metsään.

"Voi että, kun osaakin olla virkistävää!" Minja huusi takana olevalle Juulialle.

"Topiaksenkin mielestä", Juulia vastasi ja pidätti oria jo käynissä. Topias olisi halunnut mennä suoraa tietä asiaan. Kauaa sen ei tarvinnut odottaa, kun ratsastajat käskivät hevoset raviin. Juksu lähti köpöttelemään leppoisaa vauhtia polkua pitkin ja silmäili ympärilleen rennosti. Juulia sai tehdä Topiaksen kanssa kunnolla töitä, ettei se menisi ihan kiinni kaverissaan. Onneksi Juksu oli jo hoksannut maastoratsastuksen jujun, eikä enää häiriintynyt possujunasta. Ratsukot ravasivat metsän halki ottaen välillä pieniä käyntipätkiä. He tarkastelivat vähäisiä maastoesteitä ja kaatuneita puunrunkoja suunnitellen, mikä reitti olisi paras ensi kerralle. Puolen tunnin kuluttua he saapuivat avarammalle alueelle, jonka halkaisi pitkä ja suora hiekkatie. Minja nosti Juksulla laukan. Kummaltakaan hevoselta ei tarvinnut toista kertaa kysyä, kiinnostiko pienoinen laukkapätkä. Juulia ja Minja naureskelivat heidän hiusten hulmutessa kuin hevosten harjat ja tuulen tuivertaessa korvissa. He jatkoivat laukkaa hyvän tovin ennen kuin ottivat raville. Topias väisti tohkeissaan ja yritti ryöstää uudestaan. Juulia rahoitteli sitä ja ohjasi sen aivan kiinni Juksuun. Kun suurimmasta vauhdin hurmasta oli selvitty, menivät he vielä kahlaamaan läheiselle järvelle. Juksu loiskutti innoissaan vettä, mutta Topias ei ollut yhtä innokas.

"Tämä on vielä tosi kylmää", Minja sanoi Juulialle, jonka ratsu oli vihdoin uskaltautunut veteen asti.

"Niimpä. Ihan vielä ei taida olla uittokausi, vaikka hellepäivä olisikin", Juulia totesi hipaistessaan kädellään vettä.

Matka takaisin tallille sujui varsin leppoisasti ravaillen ja pieniä pätkiä laukaten. Noin kahden tunnin kuluttua lähdöstä tallipihaan saapui kaksi puuskuttavaa suomenhevosta ja iloista ratsastajaa.

Eeva: Sadepäivä

Sadepäivä! Juoksin sateenvarjon kanssa tallipihan halki. Pihan hiekka oli muuttunut kosteaksi ja sade ropisi räystäitä pitkin maneesin peltikatolta alas. Jaoin ruuat poikkeuksellisesti talliin ja lähdin hakemaan hevosia sisälle. Onha se melkoinen urakka kiikuttaa viisitoista hevosta yksitellen talliin, mutta ainakin sain siinä samalla päivän liikunnan. Hevoset kyyhöttivät yhdessä kasassa kylki kylkeä vasten ja odottivat jo sisälle pääsyä. Kun avasin takatarhan portin, lähti tämä kasa kulkemaan minua kohti. Ei ollut helppo homma päättää, mikä hevonen lähtee sisälle ensimmäisenä. Aloitin kuitenkin Locosta, joka olisi muuten varmasti tullut aidasta läpi. Kun kaikki hevoset olivat vihdoin tallissa, aloin kuivaamaan ja siistimään Mirjellaa. Onneksi se ei ollut riehunut tarhassa kovinkaan paljoa. Tunnin päästä sitä tultaisiin hakemaan uuteen kotiin. Sainkin ponin oikein puhtaaksi juuri ennen kuin auto trailereineen saapui pihaan. Mirjella käyttäytyi lastauksessa erittäin mallikkaasti, ja nopeampaa kuin ymmärsin auto oli jo kadonnut näkyvistä. Olin jo hieman silmäillyt uusia hevosia. Kesä lähestyy, joten suunnitelmissani oli ostaa hevonen ihan vakituiseen ratsastuskoulukäyttöön. Salaisesti mieleni sopukoissa toivoin sellaista hevosta, jonka kanssa voisin itsekin käydä kisaamassa tallin ulkopuolisissa kisoissa. Siitä tulikin mieleeni, että minun pitäisi alkaa puunaamaan myös Jasmiinaa puhtaaksi. Se ei ollutkaan ihan niin helppo homma kuin Mirjellan kanssa. Jasmiina katsoi pyyhettä hölmistyneenä ja päätti sitten omin avuin ravistella vedet pois, tietenkin suoraa päälleni. Minulla oli taas edessä kenttäratsastuskilpailut Jasmiinalla ja Isabelilla. Tänään vuorossa olisi koulutreeni Jasmiinalla.
Jasmiina käyttäytyi jo hyvin yksin maneesissa. Olisi ollut kiva päästä maastoon lämmittelemään, mutta se ei tällä säällä olisi ollut kovinkaan mieluisaa puuhaa. Alussa Jasmiina jännitti hieman, mutta möröt unohtuivat äkkiä. Olihan tämä jo aika tuttu tilanne. Aloitin pitkillä alkulämmittelyillä ja varmistin, että Jasmiina on rento ja kaikki avut ovat läpi. Jankkasin pysähdyksiä ja siirtymiä niin kauan, että Jasmiina oli täysin kuulolla istunnalleni. Siinä menikin lopulta odotettua kauemmin aikaa, joten kovinkaan ihmeelliseen en enää ryhtynyt. Kävin läpi vähän avotaivutuksia ja aloin loppuverryttelemään. Annoin Jasmiinan venyttää kaulaansa ihan kunnolla. Olihan se aikamoisessa paketissa koko ajan mennyt. Jasmiina hörähteli tyytyväisenä. Se oli tainnut unohtaa täysin, missä me olemme. Yksi päivän tavotteista oli siis ainakin saavutettu: koulutreeni, jossa minä ja hevonen kumpikin keskitymme kunnolla. Treenistä jäi hyvä mieli. Hoidettuani Jasmiinan pois suuntasin pieneen toimistoon Huvilassa ja aloin tehdä päivän tuntilistoja. Taidanpa teettää tänään tunneilla tuota samaa tehtävää, jota tein itsekin.

Muistolle: Mirjella

Mirjella ei ehtinyt asua Ratsastuskeskus Eevassa kauaa, mutta jo lyhyen ajan sisällä siitä tuli tykätty poni. Mirjella ostettiin Ratsastuskeskus Eevaan myyntiponiksi Ranskasta. Kuka olisi arvannut, että uusi koti löytyy peräti Teksasista? Maailmaa tämä ponineiti on nähnyt. Se on asunut tietojemme mukaan myös synnyinmaassaan Iso-Britanniassa.
Mirjella ei aina malttanut olla täysin samaa mieltä ratsastajan kanssa. Välillä se päätti purra kuolaimeen ja juosta alta. Pari kertaa se ehti nakata ratsastajan esteen yli kuin kuuraketti. Siitä huolimatta Mirjellasta pidettiin etenkin junioreiden keskuudessa. Mirjella oli ystävällinen käsitellä ja rakasti harjaamista ja hieromista. Sen kanssa oli hyvä opetella uusia asioita ja hioa vanhoja taitoja paremmiksi.
29.5.2019 Mirjella lähti uuteen kotiinsa. Koko sydämen voimalla toivotamme sille hyvää loppuelämää, minne se ikinä sitten viekään!

Elina: Niin vähän aikaa

Aamulla herätessäni ajattlein ensimmäisenä, että tänään pääsisin taas tallille. Doragolla ratsastamisen jälkeen sydämeni oli alkanut haikailemaan uudestaan hevosten pariin. Sain vakiopaikan samalta tunnilta ystäväni Miljan kanssa. Koulussakaan en malttanut odottaa, että pääsisin taas ratsastamaan. Toivoin saavani ratsastaa jollain toisella hevosella kuin Doragolla. Se oli mukava, mutta haluaisin oppia tuntemaan kaikki tallin hevoset.
Miljan perheen musta auto kaarsi pihaamme ja ryntäsin ulos ovesta kiikuttaen muovipussia, jossa oli varusteeni. Juttelimme Miljan kanssa koko matkan sitä sun tätä ja hän myös kertoi minulle tarkemmin tallin hevosista. Auton kaartaessa Ratsastuskeskus Eevan pihaan, tunsin selvästi, miten vatsassani lensi ainakin parvi perhosia. Kävelimme tallipihan läpi seinänviertä ja näin kentällä  jatkotuntilaisia. He olivat juuri laukkaamassa pääty-ympyröillä. Tunnistin jo joitain hevosia. Porttipäädyssä laukkasivat ainakin Kroko ja Hemmo.
Minulle oli tunnille laitettu Mirjella. Juuri tietenkin se poni, josta en tiennyt yhtään mitään. "Se on kyllä ihan kiva. Aika reipas", Milja sanoi. Kävelimme yhdessä kentälle katsomaan Mirjellaa, joka oli jo valmiiksi tunnilla. "Onko se oikeasti noin pieni?" kysyin Miljalta.
"Timmissä kunnossa ainakin. Kyllä sinä voit ratsastaa sillä ongelmitta, vaikka oletkin aika pitkä."
"Mirjellastako puhutte?" tallinomistaja sekä ratsastuksenopettaja Eeva puuttui keskusteluumme. Nyökkäsin. "Ei tule olemaan koon puolesta mitään ongelmaa. Mirjella on vahva poni."
Jäin seuraamaan tuntia ja Milja lähti hakemaan Merituulia tarhasta. Mirjella näytti tosi tahdikkaalta ja kivalta. Tein tietenkin oletuksia ja suunnittelin jo, että tuo olisi kiva ratsu estetunnille. Seuraani liittyi pari tyttöä tunniltamme. Juttelimme aika paljon ja he kertoivat minulle, että Mirjella oli myyty. Ei ollut vielä tietoa siitä, milloin se lähtisi, mutta kaupat olivat jo varmistuneet.
Tunnilla teimme paljon asetuksia ja taivutuksia ja säätelimme ratsujemme tahtia. Mirjella yritti kokoajan juosta alta pois, mutta lopputunnista oli jo rauhoittunut aikalailla. Paljon olisimme voineet tehdä paremmin ja olisin halunnut jatkaa suoraan seuraavalle tunnille.
"No, miltä tuntui?" Milja kysyi tunnin jälkeen. Talutin Mirjellaa karsinaan.
"Tosi kivalta! Minusta tuntuu, että tämän ponin kanssa minulla olisi motivaatiota treenata, mutta..."
"Mutta mitä?" Milja kysyi.
"Mirjella myydään", vastasin vaisusti.
"Eikä! Mitä?"
"Se tummahiuksinen tyttö kertoi. Lähtöajasta ei vaan vielä tiedetä."
Aloin ottaa Mirjellalta varusteita. Sen satulahuopa oli hieman märkä, joten jätin sen satulan päälle kuivumaan. Harjasimme ponin kunnolla ja se näytti nauttivan siitä.
"Miksi juuri tämä poni..." pohdiskelin ääneen.
"Kuule, sun kannattaisi toivoa Mirjellaa ensi viikolle. Ei jää harmittamaan, ettet mennyt sillä toista kertaa", Milja sanoi.
"Tai sitten vain kiinnyn enemmän", sanoin ja halasin ponin kaulaa. "No, ehkä kuitenkin yritän vielä päästä ratsastamaan tällä."