Elviira: Tietenkin Faux Pas saapui iltamyöhään juuri silloin, kun Eeva ei ollut saatavilla. Tamma tuli trailerista ulos meilkoisella vauhdilla ja vielä pihallakin oli erittäin malttamaton ja levoton. Faux näytti upean atleettiselta siinä tallimme pihalla seistessään korvat höröllä ja kaula pystyssä. Se näytti puusta pudonneelta täysin uudessa ympäristössä. Olin juuri ollut jakamassa iltaruokia tarhoihin muille hevosille. Heti tallin toiselta puolelta sitten alkoikin voimakas hirnunta. Faux valpastui entisestään. Silmissäni se alkoi näyttämään elokuvan hevoselta. Juuri sellaiselta villiltä tammalta, joka ei päästäisi ketään selkäänsä. En tiedä, mitä ihmettä Eeva oli ajatellut ostaessaan tällaisen hevosen ratsastuskouluunsa. Tämän takia tulisi vielä kyllä ruumiita.
Sen enempää viivyttelemättä talutin Fauxin talliin. Se poukkoili ympäriinsä ja yritti kokoajan kiilata edelleni tietämättä edes, mihin on menossa. Rauhoittelin sitä juttelemalla ja taputtelemalla. Se esitteli lennokasta raviaan ja sain todellakin pitää kovasti riimusta kiinni, ettei tamma temmannut minua täysin matkaansa. Suljin karsinan oven. Fuax heilutteli päätänsä ja pärski. Nakkasin sille tupon heinää ja niin se alkoi mussuttaa sitä rauhassa kuin viilipytty. Mitähän tästäkin tulee?
sunnuntai 16. kesäkuuta 2019
keskiviikko 5. kesäkuuta 2019
Elina: Poneja, poneja, pojena
Elina: Olin koko viikon aika haikealla mielellä. Mietin paljon sitä, miten huono tuuri minulla oli ollut Mirjellan kanssa. Poni oli jo lähtenyt tallista, kun oli seuraavan viikon tuntini aika. Yritin olla takertumatta pieniin. Se oli yksi poni muiden joukossa ja olin ratsastanut sillä vain yhden kerran. Minua ei juurikaan huvittanut ratsastaa. Miljan vanhemmat tulivat jälleen hakemaan minua, mutten tällä kertaa phukunut intoa.
"Mikäköhän hevonen minulla on tänään?" Milja pohti autossa. "Näemme muuten tänään sen uuden myyntiponin. Se on kuulemma tosi söpö!"
"Ei huvittaisi kuulla mitään myyntiponeista..." vastasin vaisuna.
Tallilla olin jo innokkaampi. Olivathan muutkin hevoset ja ponit varmasti todella kivoja. Ratsuni kuitenkin tuli taas jonkin sortin yllätyksenä. Kroko. Juuri se poni, jonka olemassaoloa en suunnilleen edes muistanut.
"Se on juuri se etupainoinen aloittelijaponi. Mukava haaste sulle", Milja sanoi ja tökkäsi minua. Hän oli itse saanut taas Merituulin, jota oli toivonutkin. Lähdimme hakemaan hevosia tarhasta. Ulkona tuuli aavstuksen verran, mutta aurinko paistoi lämpimänä. Merituuli ja Kroko olivat kumpikin jo valmiina tarhan portilla odottamassa. Kroko oli ainakin söpö. Se odotti kiltisti, kun laiton sille riimun päähän ja aloin taluttamaan sitä portista. Portin sulkemisen kanssa tosin ilmeni pieniä vaikeuksia. Yritin vetää puupalkkia kulkureitin eteen, mutta tietenkin Kroko alkoi heti syömään ruohoa hiekkatien vierestä. Ja tietenkin se mehevä ruoho oli ainakin kolmen metrin päässä minusta. Riimunnaru luiskahti kädestäni.
"Poni irti!" huudahdin ja Milja kääntyi katsomaan. Hän alkoi nauramaan minun kiiruhtaessani ottamaan kiinni taas Krokon riimusta.
"Nyt kyllä tulet mukaani", komensin ponia. Ei se kuunnellut ollenkaan. "Hei Kroko nyt ihan oikeasti", sanoin tiukemmin. Tönäisin ponia kylkeen ja heti se nosti kaulansa ylös ja muisti minunkin olemassaolon. Talutin ponin takaisin portille ja suljin sen. Tällä kertaa onnistuneesti.
Karsinassa Kroko oli aika kiva. Se ei vastustellut mitään, mutta alussa pyöri niin paljon, että päätin sitoa sen kiinni. Poni näytti ihan hölmistyneeltä, kun taas asetin sille rajoja. Mutta ainahan sanotaan, että rajat ovat rakkautta.
Kroko tuntui selästä käsin pieneltä jopa Mirjellan jälkeen. Se tallusteli uralla tyytyväisenä, mutta kaatui kyllä aika paljon sisälle. Otin ohjat nopeasti ja aloin työstämään ponia myös takajaloistaan aktiivisesti. Ratsastin alkukäyntien ja -ravien aikana paljon eri kokoisia ympyröitä ja voltteja. Pian poni alkoikin kuuntelemaan enemmän pohkeitani ja istuntaa. Aloitimme työskentelyn loivilla kiemurilla. Kroko tuntui kivalta niillä pätkillä, joilla liikkui kunnolla, mutta pitkä raippa tuli kovaan käyttöön, enkä saanut olla hetkeäkään miettimättä rytmiä. Tehtävään lisättiin kokoajan volttelja ja hienosäätöjä ja lopulta se oli niin monimutkainen, että menin muutaman kerran sekaisinkin. Eeva onnistui vielä saamaan laukkapätkän mahtumaan tuohon hässäkkään. En kyllä kehuisi omaa ratsastustani. Kroko alkoi kiukuttelemaan ihan kunnolla laukkapätkissä. Se ei millään suostunut lyhentämään askeltaan volteilla ja tiputti kokoajan raville. Kun käskin kovemmin, se pukitti tai nykäisi pari askelta ravispurttia. Onneksi saimme vielä lopussa laukata koko uraa pitkin. Silloin sain sentään laukan pyörimään, mutta muu ratsastus unohtui ihan kunnolla. Kroko ei päästänyt minua helpolla, mutta lopputunnista taisimme olla jo jonkin verran samaa mieltä asioita. Kroko oli kyllä mukava poni ja sen kanssa jäi laukkaosuudesta kanat kynimättä. Ensi tunnilla meillä kuitenkin on esteitä. Jos minulla on silloin Kroko, en lupaa kellekään mitä tapahtuu... Nauroimme Miljan kanssa kovasti ajatukselle minusta estetunnilla Krokon kanssa niin, ettei poni suostu edes laukkaamaan. Tunnin aikana ehdin jo unohtaa Mirjellan kokonaan ja mieleni täyttyi iloisista ajatuksista. Ratsastuskeskus Eeva on täynnä mukavanoloisia hevosia.
"Mikäköhän hevonen minulla on tänään?" Milja pohti autossa. "Näemme muuten tänään sen uuden myyntiponin. Se on kuulemma tosi söpö!"
"Ei huvittaisi kuulla mitään myyntiponeista..." vastasin vaisuna.
Tallilla olin jo innokkaampi. Olivathan muutkin hevoset ja ponit varmasti todella kivoja. Ratsuni kuitenkin tuli taas jonkin sortin yllätyksenä. Kroko. Juuri se poni, jonka olemassaoloa en suunnilleen edes muistanut.
"Se on juuri se etupainoinen aloittelijaponi. Mukava haaste sulle", Milja sanoi ja tökkäsi minua. Hän oli itse saanut taas Merituulin, jota oli toivonutkin. Lähdimme hakemaan hevosia tarhasta. Ulkona tuuli aavstuksen verran, mutta aurinko paistoi lämpimänä. Merituuli ja Kroko olivat kumpikin jo valmiina tarhan portilla odottamassa. Kroko oli ainakin söpö. Se odotti kiltisti, kun laiton sille riimun päähän ja aloin taluttamaan sitä portista. Portin sulkemisen kanssa tosin ilmeni pieniä vaikeuksia. Yritin vetää puupalkkia kulkureitin eteen, mutta tietenkin Kroko alkoi heti syömään ruohoa hiekkatien vierestä. Ja tietenkin se mehevä ruoho oli ainakin kolmen metrin päässä minusta. Riimunnaru luiskahti kädestäni.
"Poni irti!" huudahdin ja Milja kääntyi katsomaan. Hän alkoi nauramaan minun kiiruhtaessani ottamaan kiinni taas Krokon riimusta.
"Nyt kyllä tulet mukaani", komensin ponia. Ei se kuunnellut ollenkaan. "Hei Kroko nyt ihan oikeasti", sanoin tiukemmin. Tönäisin ponia kylkeen ja heti se nosti kaulansa ylös ja muisti minunkin olemassaolon. Talutin ponin takaisin portille ja suljin sen. Tällä kertaa onnistuneesti.
Karsinassa Kroko oli aika kiva. Se ei vastustellut mitään, mutta alussa pyöri niin paljon, että päätin sitoa sen kiinni. Poni näytti ihan hölmistyneeltä, kun taas asetin sille rajoja. Mutta ainahan sanotaan, että rajat ovat rakkautta.
Kroko tuntui selästä käsin pieneltä jopa Mirjellan jälkeen. Se tallusteli uralla tyytyväisenä, mutta kaatui kyllä aika paljon sisälle. Otin ohjat nopeasti ja aloin työstämään ponia myös takajaloistaan aktiivisesti. Ratsastin alkukäyntien ja -ravien aikana paljon eri kokoisia ympyröitä ja voltteja. Pian poni alkoikin kuuntelemaan enemmän pohkeitani ja istuntaa. Aloitimme työskentelyn loivilla kiemurilla. Kroko tuntui kivalta niillä pätkillä, joilla liikkui kunnolla, mutta pitkä raippa tuli kovaan käyttöön, enkä saanut olla hetkeäkään miettimättä rytmiä. Tehtävään lisättiin kokoajan volttelja ja hienosäätöjä ja lopulta se oli niin monimutkainen, että menin muutaman kerran sekaisinkin. Eeva onnistui vielä saamaan laukkapätkän mahtumaan tuohon hässäkkään. En kyllä kehuisi omaa ratsastustani. Kroko alkoi kiukuttelemaan ihan kunnolla laukkapätkissä. Se ei millään suostunut lyhentämään askeltaan volteilla ja tiputti kokoajan raville. Kun käskin kovemmin, se pukitti tai nykäisi pari askelta ravispurttia. Onneksi saimme vielä lopussa laukata koko uraa pitkin. Silloin sain sentään laukan pyörimään, mutta muu ratsastus unohtui ihan kunnolla. Kroko ei päästänyt minua helpolla, mutta lopputunnista taisimme olla jo jonkin verran samaa mieltä asioita. Kroko oli kyllä mukava poni ja sen kanssa jäi laukkaosuudesta kanat kynimättä. Ensi tunnilla meillä kuitenkin on esteitä. Jos minulla on silloin Kroko, en lupaa kellekään mitä tapahtuu... Nauroimme Miljan kanssa kovasti ajatukselle minusta estetunnilla Krokon kanssa niin, ettei poni suostu edes laukkaamaan. Tunnin aikana ehdin jo unohtaa Mirjellan kokonaan ja mieleni täyttyi iloisista ajatuksista. Ratsastuskeskus Eeva on täynnä mukavanoloisia hevosia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)