Pk: Uusi hevonen Faux Pas

Elviira: Tietenkin Faux Pas saapui iltamyöhään juuri silloin, kun Eeva ei ollut saatavilla. Tamma tuli trailerista ulos meilkoisella vauhdilla ja vielä pihallakin oli erittäin malttamaton ja levoton. Faux näytti upean atleettiselta siinä tallimme pihalla seistessään korvat höröllä ja kaula pystyssä. Se näytti puusta pudonneelta täysin uudessa ympäristössä. Olin juuri ollut jakamassa iltaruokia tarhoihin muille hevosille. Heti tallin toiselta puolelta sitten alkoikin voimakas hirnunta. Faux valpastui entisestään. Silmissäni se alkoi näyttämään elokuvan hevoselta. Juuri sellaiselta villiltä tammalta, joka ei päästäisi ketään selkäänsä. En tiedä, mitä ihmettä Eeva oli ajatellut ostaessaan tällaisen hevosen ratsastuskouluunsa. Tämän takia tulisi vielä kyllä ruumiita.
Sen enempää viivyttelemättä talutin Fauxin talliin. Se poukkoili ympäriinsä ja yritti kokoajan kiilata edelleni tietämättä edes, mihin on menossa. Rauhoittelin sitä juttelemalla ja taputtelemalla. Se esitteli lennokasta raviaan ja sain todellakin pitää kovasti riimusta kiinni, ettei tamma temmannut minua täysin matkaansa. Suljin karsinan oven. Fuax heilutteli päätänsä ja pärski. Nakkasin sille tupon heinää ja niin se alkoi mussuttaa sitä rauhassa kuin viilipytty. Mitähän tästäkin tulee?

Elina: Poneja, poneja, pojena

Elina: Olin koko viikon aika haikealla mielellä. Mietin paljon sitä, miten huono tuuri minulla oli ollut Mirjellan kanssa. Poni oli jo lähtenyt tallista, kun oli seuraavan viikon tuntini aika. Yritin olla takertumatta pieniin. Se oli yksi poni muiden joukossa ja olin ratsastanut sillä vain yhden kerran. Minua ei juurikaan huvittanut ratsastaa. Miljan vanhemmat tulivat jälleen hakemaan minua, mutten tällä kertaa phukunut intoa.
"Mikäköhän hevonen minulla on tänään?" Milja pohti autossa. "Näemme muuten tänään sen uuden myyntiponin. Se on kuulemma tosi söpö!"
"Ei huvittaisi kuulla mitään myyntiponeista..." vastasin vaisuna.
Tallilla olin jo innokkaampi. Olivathan muutkin hevoset ja ponit varmasti todella kivoja. Ratsuni kuitenkin tuli taas jonkin sortin yllätyksenä. Kroko. Juuri se poni, jonka olemassaoloa en suunnilleen edes muistanut.
"Se on juuri se etupainoinen aloittelijaponi. Mukava haaste sulle", Milja sanoi ja tökkäsi minua. Hän oli itse saanut taas Merituulin, jota oli toivonutkin. Lähdimme hakemaan hevosia tarhasta. Ulkona tuuli aavstuksen verran, mutta aurinko paistoi lämpimänä. Merituuli ja Kroko olivat kumpikin jo valmiina tarhan portilla odottamassa. Kroko oli ainakin söpö. Se odotti kiltisti, kun laiton sille riimun päähän ja aloin taluttamaan sitä portista. Portin sulkemisen kanssa tosin ilmeni pieniä vaikeuksia. Yritin vetää puupalkkia kulkureitin eteen, mutta tietenkin Kroko alkoi heti syömään ruohoa hiekkatien vierestä. Ja tietenkin se mehevä ruoho oli ainakin kolmen metrin päässä minusta. Riimunnaru luiskahti kädestäni.
"Poni irti!" huudahdin ja Milja kääntyi katsomaan. Hän alkoi nauramaan minun kiiruhtaessani ottamaan kiinni taas Krokon riimusta.
"Nyt kyllä tulet mukaani", komensin ponia. Ei se kuunnellut ollenkaan. "Hei Kroko nyt ihan oikeasti", sanoin tiukemmin. Tönäisin ponia kylkeen ja heti se nosti kaulansa ylös ja muisti minunkin olemassaolon. Talutin ponin takaisin portille ja suljin sen. Tällä kertaa onnistuneesti.
Karsinassa Kroko oli aika kiva. Se ei vastustellut mitään, mutta alussa pyöri niin paljon, että päätin sitoa sen kiinni. Poni näytti ihan hölmistyneeltä, kun taas asetin sille rajoja. Mutta ainahan sanotaan, että rajat ovat rakkautta.
Kroko tuntui selästä käsin pieneltä jopa Mirjellan jälkeen. Se tallusteli uralla tyytyväisenä, mutta kaatui kyllä aika paljon sisälle. Otin ohjat nopeasti ja aloin työstämään ponia myös takajaloistaan aktiivisesti. Ratsastin alkukäyntien ja -ravien aikana paljon eri kokoisia ympyröitä ja voltteja. Pian poni alkoikin kuuntelemaan enemmän pohkeitani ja istuntaa. Aloitimme työskentelyn loivilla kiemurilla. Kroko tuntui kivalta niillä pätkillä, joilla liikkui kunnolla, mutta pitkä raippa tuli kovaan käyttöön, enkä saanut olla hetkeäkään miettimättä rytmiä. Tehtävään lisättiin kokoajan volttelja ja hienosäätöjä ja lopulta se oli niin monimutkainen, että menin muutaman kerran sekaisinkin. Eeva onnistui vielä saamaan laukkapätkän mahtumaan tuohon hässäkkään. En kyllä kehuisi omaa ratsastustani. Kroko alkoi kiukuttelemaan ihan kunnolla laukkapätkissä. Se ei millään suostunut lyhentämään askeltaan volteilla ja tiputti kokoajan raville. Kun käskin kovemmin, se pukitti tai nykäisi pari askelta ravispurttia. Onneksi saimme vielä lopussa laukata koko uraa pitkin. Silloin sain sentään laukan pyörimään, mutta muu ratsastus unohtui ihan kunnolla. Kroko ei päästänyt minua helpolla, mutta lopputunnista taisimme olla jo jonkin verran samaa mieltä asioita. Kroko oli kyllä mukava poni ja sen kanssa jäi laukkaosuudesta kanat kynimättä. Ensi tunnilla meillä kuitenkin on esteitä. Jos minulla on silloin Kroko, en lupaa kellekään mitä tapahtuu... Nauroimme Miljan kanssa kovasti ajatukselle minusta estetunnilla Krokon kanssa niin, ettei poni suostu edes laukkaamaan. Tunnin aikana ehdin jo unohtaa Mirjellan kokonaan ja mieleni täyttyi iloisista ajatuksista. Ratsastuskeskus Eeva on täynnä mukavanoloisia hevosia.

Pk: Polkka

Eeva: Juuri kun pääsin sanomaan, että Mirjellan tilalle tulisi myyntihevosen sijaan ratsastuskoulun hevonen, saapuikin meille todella lyhyellä varoitusajalla uusi myyntiponi. Olin keskipäivän aikoihin ottamassa Dottenia vastaan. Se saapui aivan Suomen ja Ruotsin rajalta tuolta lähempää pohjoista ja ajomatkaa kyllä riitti. Dotten, eli Polkka, oli aika väsynyt kun entinen omistaja talutti sen ulos trailerista. Veimmekin sen eti karsinaan levähtämään ja siinä samalla entinen omistaja sai sanoa ponille vielä viimeiset jäähyväiset. Hänen mukaansa Polkka on oikein mukava poni ja sopisi meidänkin talliimme, mutta tiedossa on jo kyllä mahdollinen omistaja. Polkka saattaa siis lähtä hyvinkin pian täältä eteenpäin. Saa nähdä, ehdimmekö edes laittaa ketään sen selkään. Pari päivää annamme sen levätä ja totutella uuteen ympäristöön.
Jäätyäni talliin kahdestaan Elviiran kanssa aloimme harjaamaan ponia. Tunnit alkaisivat vasta muutaman tunnin päästä, joten meillä oli runsaasti aikaa siivota tallia ja järjestää Polkan joitain varusteita paikoilleen.

Seuraavana aamuna työvuorossa oli pitkästä aikaa Sofia. Veime yhdessä Polkan ulos takatarhaan. Muut hevoset seurasivat tapahtumia uteliaina tarhan perältä. Aluksi Polkka jäi seisomaan ihan viereeni päästettyäni sen irti. Poistuimme Sofian kanssa aitojen ulkopuolelle ja annoimme ponille aikaa rauhassa lähestyä uusia tarhakavereitaan. Ne kyllä ehtivät Polkan luo ensin ja siitä lähtikin kunnon sekamelska. Jotkut hevoset halusivat tutustua ja jotkut näyttää Polkalle kaapin paikan. Polkka kuitenkin piti puolensa rohkeasti loppuun asti ja näytti soveltuvan joukkoon ihan hyvin. Jätimme Polkan tarhaan koko päiväksi lepäämään ja illalla se näyttikin oikein virkistyneeltä ja tyytyväiseltä, vaikka näyttikin vielä hieman hölmistyneeltä uudesta ympäristöstä.

Pk: Kevätmaastossa

Juulia ja Minja taluttivat suomenhevosoreja Topiasta ja Juksua tallin pihalla. Aurinko paistoi, mutta pohjoisen ilmaa viilensi tuima tuuli. Tänään oli juuri hyvä sää maastoretkelle kahdella pelottomalla ratsulla. Ei liian kuuma, muttei myöskään sade tai pakkanen. Juulia sitoi Topiaksen riimun vetosolmulla puupuomiin kiinni ja Minja seurasi perässä. He olivat jo hakeneet valmiiksi hevosten varusteet odottamaan. Kumpikin alkoi rutiininomaisesti harjailemaan hiekkaa pois ratsuistansa. Pian pihalla nökötti kaksi komeaa suomehevosta ja ratsastajat varusteineen. He kiipesivät hevostensa selkiin ja lähtivät suoraan polkua pitkin läheiseen metsään.

"Voi että, kun osaakin olla virkistävää!" Minja huusi takana olevalle Juulialle.

"Topiaksenkin mielestä", Juulia vastasi ja pidätti oria jo käynissä. Topias olisi halunnut mennä suoraa tietä asiaan. Kauaa sen ei tarvinnut odottaa, kun ratsastajat käskivät hevoset raviin. Juksu lähti köpöttelemään leppoisaa vauhtia polkua pitkin ja silmäili ympärilleen rennosti. Juulia sai tehdä Topiaksen kanssa kunnolla töitä, ettei se menisi ihan kiinni kaverissaan. Onneksi Juksu oli jo hoksannut maastoratsastuksen jujun, eikä enää häiriintynyt possujunasta. Ratsukot ravasivat metsän halki ottaen välillä pieniä käyntipätkiä. He tarkastelivat vähäisiä maastoesteitä ja kaatuneita puunrunkoja suunnitellen, mikä reitti olisi paras ensi kerralle. Puolen tunnin kuluttua he saapuivat avarammalle alueelle, jonka halkaisi pitkä ja suora hiekkatie. Minja nosti Juksulla laukan. Kummaltakaan hevoselta ei tarvinnut toista kertaa kysyä, kiinnostiko pienoinen laukkapätkä. Juulia ja Minja naureskelivat heidän hiusten hulmutessa kuin hevosten harjat ja tuulen tuivertaessa korvissa. He jatkoivat laukkaa hyvän tovin ennen kuin ottivat raville. Topias väisti tohkeissaan ja yritti ryöstää uudestaan. Juulia rahoitteli sitä ja ohjasi sen aivan kiinni Juksuun. Kun suurimmasta vauhdin hurmasta oli selvitty, menivät he vielä kahlaamaan läheiselle järvelle. Juksu loiskutti innoissaan vettä, mutta Topias ei ollut yhtä innokas.

"Tämä on vielä tosi kylmää", Minja sanoi Juulialle, jonka ratsu oli vihdoin uskaltautunut veteen asti.

"Niimpä. Ihan vielä ei taida olla uittokausi, vaikka hellepäivä olisikin", Juulia totesi hipaistessaan kädellään vettä.

Matka takaisin tallille sujui varsin leppoisasti ravaillen ja pieniä pätkiä laukaten. Noin kahden tunnin kuluttua lähdöstä tallipihaan saapui kaksi puuskuttavaa suomenhevosta ja iloista ratsastajaa.

Eeva: Sadepäivä

Sadepäivä! Juoksin sateenvarjon kanssa tallipihan halki. Pihan hiekka oli muuttunut kosteaksi ja sade ropisi räystäitä pitkin maneesin peltikatolta alas. Jaoin ruuat poikkeuksellisesti talliin ja lähdin hakemaan hevosia sisälle. Onha se melkoinen urakka kiikuttaa viisitoista hevosta yksitellen talliin, mutta ainakin sain siinä samalla päivän liikunnan. Hevoset kyyhöttivät yhdessä kasassa kylki kylkeä vasten ja odottivat jo sisälle pääsyä. Kun avasin takatarhan portin, lähti tämä kasa kulkemaan minua kohti. Ei ollut helppo homma päättää, mikä hevonen lähtee sisälle ensimmäisenä. Aloitin kuitenkin Locosta, joka olisi muuten varmasti tullut aidasta läpi. Kun kaikki hevoset olivat vihdoin tallissa, aloin kuivaamaan ja siistimään Mirjellaa. Onneksi se ei ollut riehunut tarhassa kovinkaan paljoa. Tunnin päästä sitä tultaisiin hakemaan uuteen kotiin. Sainkin ponin oikein puhtaaksi juuri ennen kuin auto trailereineen saapui pihaan. Mirjella käyttäytyi lastauksessa erittäin mallikkaasti, ja nopeampaa kuin ymmärsin auto oli jo kadonnut näkyvistä. Olin jo hieman silmäillyt uusia hevosia. Kesä lähestyy, joten suunnitelmissani oli ostaa hevonen ihan vakituiseen ratsastuskoulukäyttöön. Salaisesti mieleni sopukoissa toivoin sellaista hevosta, jonka kanssa voisin itsekin käydä kisaamassa tallin ulkopuolisissa kisoissa. Siitä tulikin mieleeni, että minun pitäisi alkaa puunaamaan myös Jasmiinaa puhtaaksi. Se ei ollutkaan ihan niin helppo homma kuin Mirjellan kanssa. Jasmiina katsoi pyyhettä hölmistyneenä ja päätti sitten omin avuin ravistella vedet pois, tietenkin suoraa päälleni. Minulla oli taas edessä kenttäratsastuskilpailut Jasmiinalla ja Isabelilla. Tänään vuorossa olisi koulutreeni Jasmiinalla.
Jasmiina käyttäytyi jo hyvin yksin maneesissa. Olisi ollut kiva päästä maastoon lämmittelemään, mutta se ei tällä säällä olisi ollut kovinkaan mieluisaa puuhaa. Alussa Jasmiina jännitti hieman, mutta möröt unohtuivat äkkiä. Olihan tämä jo aika tuttu tilanne. Aloitin pitkillä alkulämmittelyillä ja varmistin, että Jasmiina on rento ja kaikki avut ovat läpi. Jankkasin pysähdyksiä ja siirtymiä niin kauan, että Jasmiina oli täysin kuulolla istunnalleni. Siinä menikin lopulta odotettua kauemmin aikaa, joten kovinkaan ihmeelliseen en enää ryhtynyt. Kävin läpi vähän avotaivutuksia ja aloin loppuverryttelemään. Annoin Jasmiinan venyttää kaulaansa ihan kunnolla. Olihan se aikamoisessa paketissa koko ajan mennyt. Jasmiina hörähteli tyytyväisenä. Se oli tainnut unohtaa täysin, missä me olemme. Yksi päivän tavotteista oli siis ainakin saavutettu: koulutreeni, jossa minä ja hevonen kumpikin keskitymme kunnolla. Treenistä jäi hyvä mieli. Hoidettuani Jasmiinan pois suuntasin pieneen toimistoon Huvilassa ja aloin tehdä päivän tuntilistoja. Taidanpa teettää tänään tunneilla tuota samaa tehtävää, jota tein itsekin.

Muistolle: Mirjella

Mirjella ei ehtinyt asua Ratsastuskeskus Eevassa kauaa, mutta jo lyhyen ajan sisällä siitä tuli tykätty poni. Mirjella ostettiin Ratsastuskeskus Eevaan myyntiponiksi Ranskasta. Kuka olisi arvannut, että uusi koti löytyy peräti Teksasista? Maailmaa tämä ponineiti on nähnyt. Se on asunut tietojemme mukaan myös synnyinmaassaan Iso-Britanniassa.
Mirjella ei aina malttanut olla täysin samaa mieltä ratsastajan kanssa. Välillä se päätti purra kuolaimeen ja juosta alta. Pari kertaa se ehti nakata ratsastajan esteen yli kuin kuuraketti. Siitä huolimatta Mirjellasta pidettiin etenkin junioreiden keskuudessa. Mirjella oli ystävällinen käsitellä ja rakasti harjaamista ja hieromista. Sen kanssa oli hyvä opetella uusia asioita ja hioa vanhoja taitoja paremmiksi.
29.5.2019 Mirjella lähti uuteen kotiinsa. Koko sydämen voimalla toivotamme sille hyvää loppuelämää, minne se ikinä sitten viekään!

Elina: Niin vähän aikaa

Aamulla herätessäni ajattlein ensimmäisenä, että tänään pääsisin taas tallille. Doragolla ratsastamisen jälkeen sydämeni oli alkanut haikailemaan uudestaan hevosten pariin. Sain vakiopaikan samalta tunnilta ystäväni Miljan kanssa. Koulussakaan en malttanut odottaa, että pääsisin taas ratsastamaan. Toivoin saavani ratsastaa jollain toisella hevosella kuin Doragolla. Se oli mukava, mutta haluaisin oppia tuntemaan kaikki tallin hevoset.
Miljan perheen musta auto kaarsi pihaamme ja ryntäsin ulos ovesta kiikuttaen muovipussia, jossa oli varusteeni. Juttelimme Miljan kanssa koko matkan sitä sun tätä ja hän myös kertoi minulle tarkemmin tallin hevosista. Auton kaartaessa Ratsastuskeskus Eevan pihaan, tunsin selvästi, miten vatsassani lensi ainakin parvi perhosia. Kävelimme tallipihan läpi seinänviertä ja näin kentällä  jatkotuntilaisia. He olivat juuri laukkaamassa pääty-ympyröillä. Tunnistin jo joitain hevosia. Porttipäädyssä laukkasivat ainakin Kroko ja Hemmo.
Minulle oli tunnille laitettu Mirjella. Juuri tietenkin se poni, josta en tiennyt yhtään mitään. "Se on kyllä ihan kiva. Aika reipas", Milja sanoi. Kävelimme yhdessä kentälle katsomaan Mirjellaa, joka oli jo valmiiksi tunnilla. "Onko se oikeasti noin pieni?" kysyin Miljalta.
"Timmissä kunnossa ainakin. Kyllä sinä voit ratsastaa sillä ongelmitta, vaikka oletkin aika pitkä."
"Mirjellastako puhutte?" tallinomistaja sekä ratsastuksenopettaja Eeva puuttui keskusteluumme. Nyökkäsin. "Ei tule olemaan koon puolesta mitään ongelmaa. Mirjella on vahva poni."
Jäin seuraamaan tuntia ja Milja lähti hakemaan Merituulia tarhasta. Mirjella näytti tosi tahdikkaalta ja kivalta. Tein tietenkin oletuksia ja suunnittelin jo, että tuo olisi kiva ratsu estetunnille. Seuraani liittyi pari tyttöä tunniltamme. Juttelimme aika paljon ja he kertoivat minulle, että Mirjella oli myyty. Ei ollut vielä tietoa siitä, milloin se lähtisi, mutta kaupat olivat jo varmistuneet.
Tunnilla teimme paljon asetuksia ja taivutuksia ja säätelimme ratsujemme tahtia. Mirjella yritti kokoajan juosta alta pois, mutta lopputunnista oli jo rauhoittunut aikalailla. Paljon olisimme voineet tehdä paremmin ja olisin halunnut jatkaa suoraan seuraavalle tunnille.
"No, miltä tuntui?" Milja kysyi tunnin jälkeen. Talutin Mirjellaa karsinaan.
"Tosi kivalta! Minusta tuntuu, että tämän ponin kanssa minulla olisi motivaatiota treenata, mutta..."
"Mutta mitä?" Milja kysyi.
"Mirjella myydään", vastasin vaisusti.
"Eikä! Mitä?"
"Se tummahiuksinen tyttö kertoi. Lähtöajasta ei vaan vielä tiedetä."
Aloin ottaa Mirjellalta varusteita. Sen satulahuopa oli hieman märkä, joten jätin sen satulan päälle kuivumaan. Harjasimme ponin kunnolla ja se näytti nauttivan siitä.
"Miksi juuri tämä poni..." pohdiskelin ääneen.
"Kuule, sun kannattaisi toivoa Mirjellaa ensi viikolle. Ei jää harmittamaan, ettet mennyt sillä toista kertaa", Milja sanoi.
"Tai sitten vain kiinnyn enemmän", sanoin ja halasin ponin kaulaa. "No, ehkä kuitenkin yritän vielä päästä ratsastamaan tällä."

Eeva kertoo: Henrikson

Tämän pojan kanssa en ole helpolla päässyt. Henrikson on melkoinen vekkuli, joka keksii aina kaikenlaista, mutta pohjimmiltaan ystävällinen ja motivoitunut. Hemmo saapui meille kevyestä harrastuskodista, mutta todella hyväkuntoisena. Jos Hemmon päiväliikutus jää vähälle, energiat purkautuvat kyllä tarhassa muiden hevosten kanssa. Tästä syystä Hemmo saattaa tunneillakin jäädä vähän hitaaksi.

Hemmo ei ole helpoin mahdollinen ratsu, eikä vielä kokenein opettaja. Sillä on itselläkin paljon opittavaa ja koettavaa. Hyvällä tekemisen meiningillä se kuitenkin kehittyy silmissä ja on jo nyt huomattavasti osaavampi kuin meille tullessaan. No... kaikista kehuista huolimatta hiomista riittää.
Koulutunneilla yleisin toteamus Hemmon ratsastajan suusta: "Luulin, että tämä olisi paljon jäykempi!" Hemmo onkin mlkoinen balleriina, jos ratsastaja osaa säilyttää ulko-ohjan tuen ja jumppailla tehokkaasti heti tunnin alusta asti. En tiedä itsekään, mistä tuo käsitys on tallilaisillemme tullut, mutta Hemmo ei ole kyllä yhtään jäykkis. Ehkä se sitten vain on ne ronskin suomehevosen liikkeet, jotka vääristävät kuvaa. Estetunneilla taas kuulee: "Ihan outo hyppy!" Hemmo hyppää kaviot kaukana toisistaan isolla ilmavaralla, toisinaan läheltä ja toisinaan kaukaa. Joitain se ihastuttaa, joitain hirvittää. Monesti tunnin jälkeen huomaankin ilokseni, että Hemmon ratsastaja on toivonut sitä taas seuraavalle tunnille.

Hemmo on varsinainen monitoimiheppa siinä mielessä, ettei se anna pikkuasioiden häiritä itseään. Karsinassa se nauttii rapsuttajista ja makupaloista ja toisinaan kerjää niitä hieman liian innokkaasti. Hemmo on maastossa mahtava ja maastoesteillä peloton, ei kuitenkaan mikään helpoin ratsu. Taluttaessa Hemmo löytyy monesti syömästä ruohikkoa tai karanneena lähimmälle heinäpaalille. Hemmo on tykätty hevonen myös leireillämme juurikin sen kekseliään luonteen takia.

Eeva kertoo: Lysti

Lysti on ainoa hevonen, jonka olen tuntenut kunnolla jo sen ostaessani. Lystin omisti eräs kaverini, joka muutenkin haikaili jo nuorempaa ja virkeämpää hevosta. Kun unelmani ratsastuskoulusta alkoivat näyttää todela ja tuli hevosten hankinnan aika, neuvottelimme Lystin minulle halpaan hintaan. Lystillä on kisattu monenlaisissa lajeissa ja se on asunut vähän kaikkialla ympäri Suomea. Vaan vieläkin on tällä neidillä näytettävää.

Muistan ensimmäisen ratsastukseni Lystillä. Kaverini oli pari viikkoa ostanut sen ja halusi nyt nakata minut selkään. Aluksi järkytyin, miten ronskit liikkeet hevosella oli, mutta se johtuikin vain satulaongelmasta. Lysti oli jo silloin erittäin kuuliainen, mutta olihan se melkoinen tamma. Esteillä etenkin se viiletti eteen pitkällä laukalla pää pystyssä, yli ihan kaikesta. Parin vuoden jälkeen Lysti alkoi tehdä säännöllisesti tunteja toisessa ratsastuskoulussa ja siten alkoi leppyä ihan urakalla. Laiska se ei ollut, mutta ymmärsi äärimmäisen hyvin, milloin ratsastaja selässä on arka tai kokematon. Lysti sopi ratsastuskoulutoimintaan mainiosti ja niihin aikoihin kisaaminenkin vähentyi. Kerran Lysti oli puolen vuoden siaraslomalla jalkaongelmien takia, mutta nekin on nyt selätetty. Tamma hyppää edelleen mitä vain, kunhan ei sitä ei laiteta suorittamaan liian rankkoja treenejä.

Näkisittepä ne iloiset ratsastajien ilmeet, kun alla on ihana hannovertamma. Lysti hoitaa tilanteen kuin tilanteen mainiosti. Sillä voi ratsastaa täysin aloittelija, eikä karsinassakaan tarvitse turhaa varoa. Lysti on mitä parhain hevonen opetella laukkaamaan tai hyppäämään esteitä, kouluratsastuksesta puhumattakaan. Lystillä on kärsivällisyyttä ratsastajaa kohtaan, eikä se ota ihan pienistä nokkiinsa. Minä ainakin luulen, että Lystillä on edelleen loistava tulevaisuus edessä ja siitä on vielä yhteen kotiin meidänkin jälkeen, vaikka ensihevoseksi.

Eeva kertoo: Jasmiina

Jasmiina on kotiutunut hyvin Ratsastuskeskus Eevaan ja näyttää tykkäävän työstään. Se on energinen ja seuranhaluinen. Jasmiina onkin selvästi fiksu tyttö: vaikka välillä kummalliset asiat saattavat jännittää, ei se turhia säntäile ympäriinsä, vaan rauhassa katselee ja tutustuu. Sen selkään uskaltaa laittaa kaikentasoisia ratsastajia. Aina ei näin kuitenkaan ole ollut.

Jotkut saattavat muistaa, että Jasmiina oli aivan eri hevonen saapuessaan tallillemme. Ensimmäisen kuukauden aikana vain minä ratsastin sillä ja opetti sitä tallin tavoille. Ehdin jo ajatella, ettei tästä ikinä tule tuntiratsua. Olin hieman umpikujassa siitä, mitä teen Jasmiinan kanssa. Olinhan siihen omalla tavalla ehtinyt jo tykästyä. Hevonenkin oli ehtinyt oppia luottamaan minuun. Muistan, kun sitten laitoimme Elviiran selkään, oli kaikki opeteltava uusiksi. Ensimmäisen tunnin Jasmiina lähinnä säpsyi kaikkea ja kulki pää taivaassa korvat höröllä. Aloimme silti työstämään sitä niin, että tallin henkilökunta ja osaavimmat asiakkaat ratsastivat sillä minun lisäksi. En tiedä, mitä Jasmiina on edellisissä kodeissaan kokenut. Ehkä sen kunnosta ei ole huolehdittu niin hyvin kuin pitäisi.
Lopulta Jasmiina alkoi ymmärtää, että täällä sitä kohdellaan hyvin. Maneesin ovi ei ollut villipeto eikä metsästä hypännyt ikinä hirviöitä ratsastuskentälle. Pitkän työn jälkeen homma oli vihdoin hoidettu ja Jasmiina siirtyi askel kerrallaan tekemään enemmän tuntitöitä.
Tämä kova urakka on jättänyt sydämeeni jäljen. Tallinomistajan pitäisi olla puolueeton hevostensa suhteen, mutta kun minulta kysytään omaa lemppariani Ratsastuskeskus Eevan hevosista, on minun vastattava: "Jasmiina." Edelleenhän minä touhuan sen kanssa paljon. Jasmiinalla riittää potentiaalia vielä pitkälle ja kokoajan pyrimme parempiin tuloksiin. Olen ylpeä, että saamme pitää tallillamme näin mukavaa hevosta.

Ratsastuskoululaiset ovat kuvailleet Jasmiinaa sanoin herkkä, ihanan tasainen, kuuntelee hyvin ratsastajaa. Minusta tässä on hyvin tiivistetty Jasmiinan luonne. Kerran hyppäsin Jasmiinalla esterataa, jossa esteiden korkeus vaihteli 90-100cm välillä. Vaikken mikään GP-tason ratsastaja olekaan, Jasmiinan liikkeissä on helppo istua korkeammillakin esteillä. Askeleetkaan eivät pomputa, vaikka se ravaisi tai laukkaisi astetta lujempaa. Olin radalla juuri kääntämässä okserille, kun rimakauhu iski. Jarrutin Jasmiinaa, vaikka minun olisi pitänyt käskeä sitä eteen. Oma virheeni, tietenkin stoppasimme ennen estettä. Otin tästä opikseni. Jasmiina hyppäsi aivan nätisti heti, kun en itse ajatellut turhia. Jasmiina on täydellinen ratsastajan peili. Jos puristaa jaloilla, Jasmiina pysähtyy. Jos jännittää, Jasmiina jännittää. Jos jää tuijottamaan puomeja, Jasmiina ei varmasti mene yli. Mutta. Jos antaa hevosen edetä, Jasmiina on kuin automaatti. Jos on rento, Jasmiina on rento. Jos ei itse jännitä, ei Jasmiinakaan jää tuijottelemaan mitään turhaa. Siksi minä pidän tästä hevosesta niin paljon.

Takatalvi

Juulia: Suorastaan kiisin läpi lumisen pihan. Kamala takatalvi iski yllättäen. Porot seisoivat laajan aitauksen reunalla kylki kylkeä vasten. Oikeastaan ne näyttivät todella suloisilta siinä nököttäessään, mutta minulla ei ollut aikaa jäädä ihastelemaan niitä enempää. Painoin huppua syvemmälle päähäni ja avasin aitauksen. "Hus!" hätyytin poroja kauemmas portista. Karviainen yritti lähteä kauemmas, mutta kun kerran komensi, se jäi aloilleen. Mielestäni uudet poroni olivat oppineet todella hyvin, kuka määrää ja mitä milloinkin tapahtuu. Niin sanotusti ne olivat oppineet tavoille. Minun oli tarkoituksena lähtä ajamaan Karviaisella metsään, muttei siitä tällä säällä tulisi mitään. Jotenkin poro pitäisi kuitenkin liikuttaa. Lunta vain pyrytti ja pyrytti.
Vein Karviaisen sisätiloille. Olisipa minullakin yhtä paksu turkki, joka aina lämmittää. Kaikille hevosille oli pitänyt laittaa loimet ylle. Tarkastin Karviaisen kunnon ja lähdin taluttamaan sitä kentälle, ennen kuin lumet ehtivät sulaa kunnolla turkista. Poro näytti hieman hölmistyneeltä. Ihan kuin se olisi kysynyt: "Mitä tämä ees taas veivaaminen on nyt olevinaan? Olin viettämässä vapaa-aikaa kavereideni kanssa!" Ajattelin päästää Karviaisen nopeasti pälkähästä ja teettää nopean harjoituksen. Juoksutin sitä pullean vartin ulkokentällä lumipeitteessä. Se jolkotteli lopulta oikein tyytyväisen näköisenä ja rentona. Karviaiselle pitäisi kerryttää vielä hieman enemmän lihaksia ennen ensimmäisiä kisoja.

Jos metsään haluat mennä nyt...

Eeva: Toukokuun alun ja vapun juhlimisen lisäksi tänään korkattiin tältä vuodelta maastoesteet! Itse päädyin Marthan selkään. Pitihän sekin neiti tältä päivää liikuttaa. Melkoista kyytiä sainkin, kun oli Marthan ensimmäinen kerta meillä maastoesteillä ja muutenkin neidillä sitä vauhtia löytyy. Mukanani olivat onneksi iki-ihanat Elviira ja Sofia ratsuinaan Jax ja Merituuli. On se mukavaa, kun työntekijöidenkin kesken voi käydä ottamassa parit hypyt!

Meinasi minulla vähän itsesuojeluvaisto pukata päälle, kun lähdettiin ottamaan kunnon hyppyjä. Martha ampaisi hurjaan laukkaan ja ei siinä paljoa pidätteet auttaneet. Osaahan tämä kyllä itse paikat katsoa, joten ei siinä voinut muuta kuin ohjata esteelle ja olla hengessä mukana. Kaikki me selvitsimme ehjin nahoin takaisin talliin, vaikka hevosilla(ja meillä) oli kevättä rinnassa.

Kävin vielä illalla Jasmiinan kanssa köpöttelemässä. Siitä tulee päivä päivältä enemmän "se tallinomistajan lellikki". Kovasti treenaan, että pääsisimme tulevaisuudessa kunnon kenttäkisoihin ja varsa olisi laadukas. Monia uusia suunnitelmia siis on edessä. Tallinlaajennusta... hups, tätä en olekaan kertonut vielä. Ja pienimuotoista kasvatustoimintaa. On myös haikeampia uutisia. Marthalle on löytynyt ostaja. Ei ole vielä tarkkaa tietoa, milloin se lähtee, mutta kaupat näyttävät olevan jo aika varmat. Kunhan tallipaikka vielä löytyy. Martha oli hieno hevonen, mutta on se pakko myöntää, ettei sillä olisi mitään etua asua ratsastuskoulussa. Kisakentille sen pitää päästä!

Uusi tyttö tallilla

En ollut käynyt Ratsastuskeksus Eevassa aiemmin. Olin ratsastanut kuusi vuotta ja muutettuani uudelle paikkakunnalle lopettanut. Nyt kuitenkin ystäväni oli saanut houkuteltua minut Ratsastuskeskus Eevaan estetunnilleen. Saavuin talliin hieman jännittyneenä ja hukassa. Tallipihalla näin maneesin ja talon, jonka oletin olevan The Huvila. Kiersin tallirakennukselle ja avasin oven. Olin tainnut päätyä pikkutalliin. Kuitenkin käytävän päässä ovi avautui ja löysin tieni oleskelutiloihin. Ratsunani oli Dorago. Olin kuullut ystävältäni, että se osasi olla estetunneilla itsepäinen. Saa nähdä, mitä tunnista tulee. Lähdin ystäväni kanssa hakemaan Doragoa tarhasta. Se oli ihana hiirakko curly. En ollut aiemmin ratsastanut curlylla! Puin ylleni vielä turvaliivin ja kiristin kypärää. Ystäväni Milja ojensi minulle lyhyen raipan. "Tätä tulet tarvitsemaan. Älä sitten lennä, kun Dorago kieltää." Naurahdin, mutta oikeasti aloin epäillä itseäni. Lensin aina, kun hevonen kieltää. Tai no... melkein aina. Lähdin ravaamaan Doragolla. Sen ravi oli tasainen, mutta kova. Se ei todellakaan yrittänyt kiihdytellä vauhtia. Minä yritin. Laukassa se heräsi paremmin, muttei silti lähtenyt täysin rullaamaan. Aloitimme 60cm ristikoilla. Ne menivät hyvin. Pääsin keskelle estettä ja edes jotenkin kärryille siitä, missä kohtaa Dorago hyppää. Se hyppäsi aika kaukaa. Menimme ensin radan 60cm pystyinä. Siinä ensin tuli kaksi linjaa, sitten kaareva lähestyminen ja okseri. Ensimmäinen rata meni ihan hyvin ja Doragokin alkoi innostua. Eeva nosti esteitä ja joku toinen tyttö hyppäsi Jaxilla radan ilman mitään ongelmia. Sitten tuli minun vuoroni. Aloin hieman jännittämään, vaikka rata ei ollut kovinkaan vaikea. Jännitykseni tarttui tietenkin Doragoon ja se kielsi heti ensimmäiselle esteelle. Vauhti oli ollut liian hidas. Onneksi niin päin, niin en itse edes meinannut tippua. "Tule uudestaan ja nyt ennen estettä anna Doragolle kerran ihan kunnolla raippaa", Eeva ohjeisti. "Ja katso hypätessä eteenpäin." Se menikin jo paremmin. Dorago lähti kiihdyttämään ja saimme linjalle sopivasti viisi askelta. Toinenkin linja onnistui hyvin, mutta ensimmäiselle esteelle ratsastin vinossa, joten Dorago hyppäsi todella kaukaa. Okserille tuli taas kielto, mutta siitäkin päästiin toisella yrityksellä yli. Tulimme radan vielä toisen kerran uudestaan. Se sujui ongelmitta, vaikka Dorago jäi hieman hitaaksi. Tunnin jälkeen hymyilytti. Eihän se ollutkaan niin vaikeaa uskoa itseen.