Juulia: Suorastaan kiisin läpi lumisen pihan. Kamala takatalvi iski yllättäen. Porot seisoivat laajan aitauksen reunalla kylki kylkeä vasten. Oikeastaan ne näyttivät todella suloisilta siinä nököttäessään, mutta minulla ei ollut aikaa jäädä ihastelemaan niitä enempää. Painoin huppua syvemmälle päähäni ja avasin aitauksen. "Hus!" hätyytin poroja kauemmas portista. Karviainen yritti lähteä kauemmas, mutta kun kerran komensi, se jäi aloilleen. Mielestäni uudet poroni olivat oppineet todella hyvin, kuka määrää ja mitä milloinkin tapahtuu. Niin sanotusti ne olivat oppineet tavoille. Minun oli tarkoituksena lähtä ajamaan Karviaisella metsään, muttei siitä tällä säällä tulisi mitään. Jotenkin poro pitäisi kuitenkin liikuttaa. Lunta vain pyrytti ja pyrytti.
Vein Karviaisen sisätiloille. Olisipa minullakin yhtä paksu turkki, joka aina lämmittää. Kaikille hevosille oli pitänyt laittaa loimet ylle. Tarkastin Karviaisen kunnon ja lähdin taluttamaan sitä kentälle, ennen kuin lumet ehtivät sulaa kunnolla turkista. Poro näytti hieman hölmistyneeltä. Ihan kuin se olisi kysynyt: "Mitä tämä ees taas veivaaminen on nyt olevinaan? Olin viettämässä vapaa-aikaa kavereideni kanssa!" Ajattelin päästää Karviaisen nopeasti pälkähästä ja teettää nopean harjoituksen. Juoksutin sitä pullean vartin ulkokentällä lumipeitteessä. Se jolkotteli lopulta oikein tyytyväisen näköisenä ja rentona. Karviaiselle pitäisi kerryttää vielä hieman enemmän lihaksia ennen ensimmäisiä kisoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti