Pk: Kevätmaastossa

Juulia ja Minja taluttivat suomenhevosoreja Topiasta ja Juksua tallin pihalla. Aurinko paistoi, mutta pohjoisen ilmaa viilensi tuima tuuli. Tänään oli juuri hyvä sää maastoretkelle kahdella pelottomalla ratsulla. Ei liian kuuma, muttei myöskään sade tai pakkanen. Juulia sitoi Topiaksen riimun vetosolmulla puupuomiin kiinni ja Minja seurasi perässä. He olivat jo hakeneet valmiiksi hevosten varusteet odottamaan. Kumpikin alkoi rutiininomaisesti harjailemaan hiekkaa pois ratsuistansa. Pian pihalla nökötti kaksi komeaa suomehevosta ja ratsastajat varusteineen. He kiipesivät hevostensa selkiin ja lähtivät suoraan polkua pitkin läheiseen metsään.

"Voi että, kun osaakin olla virkistävää!" Minja huusi takana olevalle Juulialle.

"Topiaksenkin mielestä", Juulia vastasi ja pidätti oria jo käynissä. Topias olisi halunnut mennä suoraa tietä asiaan. Kauaa sen ei tarvinnut odottaa, kun ratsastajat käskivät hevoset raviin. Juksu lähti köpöttelemään leppoisaa vauhtia polkua pitkin ja silmäili ympärilleen rennosti. Juulia sai tehdä Topiaksen kanssa kunnolla töitä, ettei se menisi ihan kiinni kaverissaan. Onneksi Juksu oli jo hoksannut maastoratsastuksen jujun, eikä enää häiriintynyt possujunasta. Ratsukot ravasivat metsän halki ottaen välillä pieniä käyntipätkiä. He tarkastelivat vähäisiä maastoesteitä ja kaatuneita puunrunkoja suunnitellen, mikä reitti olisi paras ensi kerralle. Puolen tunnin kuluttua he saapuivat avarammalle alueelle, jonka halkaisi pitkä ja suora hiekkatie. Minja nosti Juksulla laukan. Kummaltakaan hevoselta ei tarvinnut toista kertaa kysyä, kiinnostiko pienoinen laukkapätkä. Juulia ja Minja naureskelivat heidän hiusten hulmutessa kuin hevosten harjat ja tuulen tuivertaessa korvissa. He jatkoivat laukkaa hyvän tovin ennen kuin ottivat raville. Topias väisti tohkeissaan ja yritti ryöstää uudestaan. Juulia rahoitteli sitä ja ohjasi sen aivan kiinni Juksuun. Kun suurimmasta vauhdin hurmasta oli selvitty, menivät he vielä kahlaamaan läheiselle järvelle. Juksu loiskutti innoissaan vettä, mutta Topias ei ollut yhtä innokas.

"Tämä on vielä tosi kylmää", Minja sanoi Juulialle, jonka ratsu oli vihdoin uskaltautunut veteen asti.

"Niimpä. Ihan vielä ei taida olla uittokausi, vaikka hellepäivä olisikin", Juulia totesi hipaistessaan kädellään vettä.

Matka takaisin tallille sujui varsin leppoisasti ravaillen ja pieniä pätkiä laukaten. Noin kahden tunnin kuluttua lähdöstä tallipihaan saapui kaksi puuskuttavaa suomenhevosta ja iloista ratsastajaa.