Muistan ensimmäisen ratsastukseni Lystillä. Kaverini oli pari viikkoa ostanut sen ja halusi nyt nakata minut selkään. Aluksi järkytyin, miten ronskit liikkeet hevosella oli, mutta se johtuikin vain satulaongelmasta. Lysti oli jo silloin erittäin kuuliainen, mutta olihan se melkoinen tamma. Esteillä etenkin se viiletti eteen pitkällä laukalla pää pystyssä, yli ihan kaikesta. Parin vuoden jälkeen Lysti alkoi tehdä säännöllisesti tunteja toisessa ratsastuskoulussa ja siten alkoi leppyä ihan urakalla. Laiska se ei ollut, mutta ymmärsi äärimmäisen hyvin, milloin ratsastaja selässä on arka tai kokematon. Lysti sopi ratsastuskoulutoimintaan mainiosti ja niihin aikoihin kisaaminenkin vähentyi. Kerran Lysti oli puolen vuoden siaraslomalla jalkaongelmien takia, mutta nekin on nyt selätetty. Tamma hyppää edelleen mitä vain, kunhan ei sitä ei laiteta suorittamaan liian rankkoja treenejä.
Näkisittepä ne iloiset ratsastajien ilmeet, kun alla on ihana hannovertamma. Lysti hoitaa tilanteen kuin tilanteen mainiosti. Sillä voi ratsastaa täysin aloittelija, eikä karsinassakaan tarvitse turhaa varoa. Lysti on mitä parhain hevonen opetella laukkaamaan tai hyppäämään esteitä, kouluratsastuksesta puhumattakaan. Lystillä on kärsivällisyyttä ratsastajaa kohtaan, eikä se ota ihan pienistä nokkiinsa. Minä ainakin luulen, että Lystillä on edelleen loistava tulevaisuus edessä ja siitä on vielä yhteen kotiin meidänkin jälkeen, vaikka ensihevoseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti